ALATAR TAITTOSEINÄ YLÄPUOLISELLA TUKIKISKOLLA
Walleniumin ALATAR -järjestelmän ääntäeristävät taittoseinät on erinomainen mahdollisuus tilojen jakamiseen ja luomiseen.
Taittoseinät on kiinnitetty kattoon ja muodostuvat seinäpaneeleista, jotka ovat yhdistettyjä keskenään saranoilla ja jotka seinää avattaessa taittuvat kokoon kiskon päähän. Paneelien sekä katon ja lattian välissä on ääneneristystiivisteet.
Rakenne
ALATAR -taittoseinän rakenne koostuu alumiiniprofiileista, pintakäsitellystä lastu- tai MDF-levystä sekä eristeestä. Tällä tavalla yhdistetty rakenne muodostaa kokonaisuutena 82 mm paksun paneelin, joka eristemateriaalista riippuen takaa 45-49dB:n ääneneristävyyden.
Katosta riippuva taittoseinä liikkuu laakeroiduilla rullilla säädettävän alumiiniyläkiskoa pitkin siten, että seinän korkeus on säädettävissä ±15mm. Rullat asennetaan joka toiseen seinäpaneeliin ja ne sijaitsevat paneelin keskellä.
Seinän päätteeksi asennetaan viimeisen kääntöpaneelin (jota myös voi käyttää käyntiovena) sulkemiseksi pieliprofiili, joka yhdessä seinän alkupäähän asennettavan pielen kanssa antaa seinälle ±20mm:n säätövaran leveyssuunnassa.
Koska taittosenä riippu katosta, sen asentamiseksi tarvitaan jäykkä ja kestävä rakenne katossa (esimerkiksi metallirakenne, mikä on kiinnitetty kantavaan kattoon)
Sulkimet
Taittoseinän jokainen paneeli on varustettu upotetulla sulkimella, jonka avulla seinä lukitaan erillistä kahvaa/lenkkiä käyttämällä lattiaan porattuun reikään. Lattiassa oleva reikä katetaan seinän yhteydessä käytettävillä vastalevyillä. Seinän eri paneelit on yhdistetty toisiinsa saranoilla.
Pintakäsittely
Taittoseinän kiskoprofiili ja seinän päälle asennettavat pieliprofiilit on vakiona maalattu valkoiseksi (RAL 9010) ja paneelien reunoissa on luonnonvärinen anodisointi.
Paneelien täytemateriaaliksi voi laajasta valikoimasta valita itselleen mieluisan:
-
Valkoinen melamiini (vakio);
-
Värillinen melamiini (RAL, Tikkurila,NCS-värikartat);
-
Koristemelamiini;
- Luonnonvärinen viilu;
- Erityisratkaisut (laminaatti, magneettitaulu, koulutaulu jne.).
Erityisratkaisuna on mahdollista laittaa paneelien keskelle lasiaukot. Lasiaukon max mitat on paneelin reunoista 150mm ja ylhäältä ja alhaalta 300mm. Lasiaukko voi olla koko paneelin max lasiaukon kokoinen tai lasin keskellä, ylhäällä tai alhaalla. Lasi asennetaan lasiaukkoon listoilla paneelin keskelle.
Lukko ja kahva
Taittoseinän viimeinen, äärimmäinen paneeli toimii seinän suljetussa asennossa käyntiovena, joka on varustettu rullalukolla ja Walleniumin upotetulla kahvalla.
Haluttaessa on myös mahdollista asentaa avaimella toimiva lukko (DIN -lukkorungolla).
Taittoseinien tyypit:
1) Kantorulla on paneelin keskellä ja taittoseinä avautuu yhteen suuntaan
2) Kantorulla on paneelin keskellä ja taittoseinä avautuu kahteen suuntaan
Tuotetiedot:
Paksuus: 82 mm (kaikissa taittoseinätyypeissä)
Paino m²: 25-45 kg/m² äänieristeestä riippuen
Korkeus: 4000mm
Paneelien leveys: Min 400 mm / Max 910 mm
Ääneneristys: Rw 45-49dB
Tule tutustumaan tuotenäytteisiin: Walleniumin toimisto, Vana-Lõuna 39, Tallinna
tai KT Interior, Helsinki, Vattuniemenkuja 4 E
TAKUUAIKA 2 vuotta
(takuun voimassaolo edellyttää, että Wallenium on suorittanut väliseinien asennuksen)
__________________________________________
SIIRTOSEINÄT
Siirtoseinät ovat kattoon kiinnitettäviä tilanjakajia, jotka koostuvat erillään riippuvista seinäpaneeleista. Toisin kuin taittoseinissä, paneeleja ei ole kytketty toisiinsa saranoilla ja niiden parkkeeraaminen tapahtuu joko yhden rullan avulla ripustuskiskon toiseen päähän tai kahta rullaa käyttäen ripustuskiskon ulkopuolelle. Paneelien sekä katon ja lattian välissä on äänieristystiivisteet.
Rakenne
Siirtoseinän rakenne koostuu alumiiniprofiileista, työstetystä lastu- tai MDF-levystä sekä eristeestä. Tällä tavoin yhdistetty rakenne muodostaa kokonaisuutena 100–120 mm paksun paneelin, joka materiaalista riippuen takaa 40–57 dB:n äänieristyksen.
Seinä päätyihin asennetaan kiinteät päätyelementit, joiden vakioleveys on 80 mm.
Koska siirtoseinä asennetaan aina yläkiskolla (lattiapinta jää vapaaksi), kattorakenteen tulee olla jäykkä ja kestävä (esim. metallikehikko, joka on kiinnitetty sisäkattorakenteeseen). Vaihtoehtoisesti on mahdollista kiinnittää siirtoseinän kisko kattorakenteeseen myös kierrepultteja ja erityisiä kiinnityslevyjä käyttäen.
Pintakäsittely
Siirtoseinäprofiilit on maalattu vakiona valkoiseksi (RAL 9010) ja paneelien reunaprofiileissa on luonnonvärinen anodisointi.
Paneelien täytemateriaaliksi voi valita laajasta valikoimasta itselleen mieluisan:
-
Valkoinen melamiini (vakio);
-
Värillinen melamiini (RAL, Tikkurila,NCS-värikartat);
-
Koristemelamiini;
- Luonnonvärinen viilu;
- Erityisratkaisut (laminaatti, magneettitaulu, koulutaulu jne.).
Erikoisratkaisuna on mahdollista sijoittaa moduulin keskelle myös lasit. Lasit voivat olla joko koko paneelin laajuisia tai paneelin ylä- tai alareunassa. Lasi asennetaan paneeleihin listoilla paneelin keskelle. Lasiaukon maksimimitta on paneelin reunoista 150 mm ja ylhäältä alas 300 mm.
Ovet
Siirtoseinän sisään on myös mahdollista sijoittaa käyntiovi. Käyntiovi voi olla sijoitettu yhden paneelin sisään tai erikoisratkaisuna lattialta kattoon. Viimeksi mainitussa tapauksessa ovi jää kiinteäksi ja kiinnittyy aina seinäliitännän avulla toisesta reunasta seinään kiinni.
Käyntioveen asennetaan vakiomallinen tehtaan määrittelemä lukko, jossa voi käyttää Euro (DIN) -pesää.
TAKUUAIKA 2 vuotta
(takuun voimassaolo edellyttää, että Wallenium on suorittanut väliseinien asennuksen)